Blogi

Kiitos kuluneesta vuodesta 2017 – toimitusjohtajan terveiset

KIITOS KULUNEESTA VUODESTA
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

 

Arterin vuosi 2017 oli muutoksia täynnä. Starttasimme vuoden brändiuudistuksella, joka uudisti visuaalisen ilmeemme ja kirkasti yrityksemme mission, vision ja strategian. Asiakkaillemme uudistettu brändimme on näyttäytynyt visuaalisesti kauniina yksinkertaisuutena ja sisällöllisesti ajankohtaisena tiedonjakona.

Uuden brändimme kautta voimme palvella asiakkaitamme entistä monipuolisemmin ja palvelujen kehittäminen onkin ollut kuluneen vuoden kärkihankkeitamme. Palvelujen kautta ohjelmistojemme arvo asiakkaillemme nousee ja auttaa heitä aivan uudella tavalla kehittämään toimintaansa.

Asiakkaamme ovat tärkein osa liiketoimintaamme ja teitä palvellaksemme olemme kasvattaneet asiakkuustiimiämme ja kehittäneet tuotekehityksemme prosesseja. Haluamme tarjota parasta mahdollista asiantuntijuutta sekä maailmanluokan sovelluksia tukemaan teidän liiketoimintaanne.

Näiden kaikkien toimien sivussa olemme kasvattaneet liikevaihtoamme neljänneksellä sekä toivottaneet tervetulleiksi kolmenumeroisen summan uusia asiakkaita. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta vuotta.

Kiitämme kaikkia asiakkaitamme kuluneesta vuodesta! Toivotamme  rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Ystävällisin terveisin
Ossi Ritola
Toimitusjohtaja

Kirjoittaja

Ossi vastaa toimitusjohtajana Arterin liiketoiminnasta kokonaisuutena. Ossi on Arter Oy:n perustaja ja toiminut yli 20 vuotta yrittäjänä. Työuransa aikana hän on toiminut myös työpäällikön, konsultin ja pääarvioijan tehtävissä. Tärkeänä hän pitää tulosvetoista kehittämistä, yrityksen kasvua ja toiminnan tehostamista. Vapaa-aika kuluu Ossilla omakotitalon nikkaroinnissa ja perheen kanssa matkustellessa. Mielenkiinnon kohteina hänellä ovat rakentaminen, metsätyöt ja sijoittaminen laatuosakkeisiin.