Hoivaorganisaatioiden ja rakentamisorganisaatioiden laatu nousee säännöllisin väliajoin otsikoihin. Tällä hetkellä palstatilaa ovat saaneet molemmat toimialat, kun uudessa sairaalassa on havaittu kosteusvaurioita ja hoivakoteja on suljettu pitkäkestoisten laatu- ja turvallisuuspoikkeamien vuoksi. Syitä ja syyllisiä etsitään niin kabineteissa kuin keskustelupalstoilla. Sitten tehdään uusia suunnitelmia ja luvataan olla tulevaisuudessa parempia laadusta tinkimättä.
Yksinkertaisimmillaan laatu on lupausten antamista ja lupausten lunastamista. Siinä välissä se on asioiden suunnittelua ja mallintamista, suunnitelmien käytäntöön vientiä, onnistumisten tai virheiden arviointia ja arviointien pohjalta korjaavien toimenpiteiden tekemistä. Yleisemmin ilmiöstä puhutaan nimellä jatkuva parantaminen. Johtamis-, laatu-, ympäristö-, riskienhallinta- ja työturvallisuusjärjestelmien arvioinnit perustuvat jatkuvan parantamisen periaatteeseen.
Mikä sitten on vialla, jos organisaatiossa perustehtävän hoitamisessa ilmenee vakavia puutteita tai poikkeamia?
Usein syitä haetaan siitä, että prosesseja ei ole kuvattu ja työohjeet puuttuvat. Oma näkemykseni on, että puuttumattomuus ja puhumattomuus ovat kuitenkin yhtä merkittävät tekijät. Olen työurani aikana nähnyt satoja täydellisiä prosessikuvauksia ja ohjeita. Ongelma on se, että ne eivät auta, jos niiden mukaista toimintaa ei tueta arjessa eikä pieniin arjen poikkeamiin reagoida välittömästi. Välinpitämättömyyden kulttuuri hämärtää yhteistä ymmärrystä siitä mikä on tärkeää ja olennaista. Turvallisuus, rehellisyys ja siisteys ovat esimerkiksi sellaisia laadun perustekijöitä, joista ei voi tinkiä.
Toinen ongelma erityisesti hoiva- ja rakennusalalla on se, että suunnitelmia, kuvauksia ja työohjeita tekevät ja lukevat erilaiset ihmiset. Suunnitelmat laatii usein korkeakouluja käyneet, useampaa kieltä ja oman alan terminologiaa täydellisesti osaavat henkilöt. Ohjeita puolestaan lukevat ja tulkitsevat henkilöt, joiden kielellinen kyvykkyys ja laadunhallinnan terminologian ymmärrys ei ole samalla tasolla vaikkapa siksi, että suomen tai englannin osaaminen ei ole vahvaa tai he eivät kykene tai ehdi etsimään tietoa pitkistä kirjallisista ohjeista.
Kolmas ongelma on asenne tai väärinymmärrykset laatuasioita kohtaan. Vähätellään ja vääristellään laatujärjestelmien ja standardien merkitystä, otetaan mieluummin riskejä, ulkoistetaan laatu ja muut vaatimukset alihankkijoiden ja toimittajien sopimuksiin ja muutetaan vaatimuksia niin nopeasti, että mitkään toiminnot eivät ehdi vakiintua.
Kun tekijöiden ja johdon arki karkaavat kauas toisistaan, laadusta tulee vitsi tai kirosana.
Elina Mäkinen
auditoitu laatunillittäjä
