Blogi
Näin kehitämme työntekijäkokemusta Arterilla – Arterilla on Great Place to Work -sertifikaatti
Arterin Great Place to Work -taival ei ole vielä pitkä, mutta sitäkin lupaavampi.
Arterin matka kohti koko ajan parempaa työpaikkaa alkoi vuonna 2018, kun nopean kasvun myötä tunnistimme työntekijäkokemuksen kaipaavan erityistä fokusta. Aloitimme tuolloin systemaattisen työntekijäkokemuksen seurannan kvartaaleittain toteutettavilla työviihtyvyyskyselyillä, joiden pohjalta työstimme tunnistettuja kehityskohteita yksi kerrallaan.
Vuoden 2020 työviihtyvyyskyselyiden tulokset kertoivat siitä, että tehty kehitystyö tuotti tulosta. Nyt uskalsimme nostaa GPTW-sertifioinnin lähivuosien tavoitteeksi:
Olisihan ulkopuolisen, kansainvälisesti arvostetun ja tunnetun kolmannen osapuolen antama tunnustus upeaa saada ja tärkeä viesti niin nykyisille että tuleville arterlaisille.
Arter sai tammikuussa 2021 Great Place to Work -sertifikaatin.
Päätös hakea Great Place to Work -sertifikaattia
Loppukesästä 2020 tapasimme Great Place to Workin kulttuurin kehittämisen asiantuntijaa, jota konsultoimme arvojen jalkauttamisen tiimoilta. Tapaamisissamme nousi keskusteluun myös tavoitteemme saada GPTW-sertifiointi.
Näissä keskusteluissa huomasimme nopeasti, että meillä oli jo yllättävän paljon toimivia ja hyviä käytäntöjä ja ehtisimme hakea sertifikaattia jo kuluvasta vuodesta 2020. Päätimme hypätä kelkkaan.
Päätökseemme vaikutti ulkoisen Great Place to Work -tunnustuksen lisäksi mahdollisuus saada globaalin ja usean vuosikymmenen mittaisen yrityskulttuurin tutkimuksen pohjalta laaditun kyselyn benchmark-tietoa, miten Arter suhteutuu Suomen Parhaisiin työnantajiin, mihin liittyen työntekijäkokemuksemme on jo hyvällä tasolla ja mitkä asiat kaipaavat kehitystä.
Miltä Great Place to Work -sertifiointiprosessi näytti Arterin silmin?
Great Place to Work -sertifiointiprosessi edellytti koko henkilöstön osallistumista: työntekijäkokemusta mittaavan Trust Index -kyselystä tulisi saada tulokseksi vähintään 7/10 työntekijän kokemus siitä, että Arter on hyvä työpaikka.
Trust Index -kyselyn lisäksi meidän tuli laatia syksyn 2020 aikana HR:n johdolla Arterin johtoryhmän kanssa Culture Audit, eli Arterin johtamiskulttuuria kuvaava raportti, joka lähetettiin alkuvuodesta 2021 Great Place to Workin asiantuntijoille.
Culture Auditissa kuvasimme kattavasti, miten Koronaviruskriisi on vaikuttanut henkilöstöömme ja minkalaisen johtamisen kautta olemme vastanneet haasteeseen.
Trust Index -kysely toteutettiin Arterilla tammikuussa 2021 ja vastausaikaa oli kaksi viikkoa.
Saimme tulokset upealla 98 % vastausprosentilla ja hienoisena yllätyksenä tulokset, joiden mukaan työntekijäkokemuksemme ylitti kirkkaasti sertifioinnin rajan.
Arterlaiset kokevat tasa-arvon, johdon integriteetin, työympäristön ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden olevan erityisen hyvällä tasolla
Trust Index -tuloksemme oli 80 %, joka tarkoittaa, että 80 % Arterin työntekijöistä kokee, että kyseessä on hyvä työpaikka. Olimme siis saavuttaneet tavoittemme etuajassa ja saimme Great Place to Work -sertifioinnin heti ensimmäisellä yrittämällä!
Erityisen vahvoja osa-alueita olivat henkilöstön kokemukset:
- tasa-arvon toteutumisesta,
- johdon integriteetistä eli suoraselkäisyydestä, oikein toimimisesta ja rehellisyydestä sekä
- työympäristön ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta.
Tulos valoi uskoa siihen, että olemme oikealla tiellä ja innostus vie meidät vielä korkealle.
Edistymme parhaiten hyödyntämällä ja pitämällä kiinni vahvuuksistamme ja kehittämällä heikkouksiamme
Tulosten analysointi nosti myös kehittämiskohteita, joihin olemme käynnistäneet kehittämistoimenpiteet.
Uskomme, että edistymme parhaiten hyödyntämällä ja pitämällä kiinni vahvuuksistamme ja kehittämällä heikompia alueita. Aiomme ehdottomasti jatkaa, nähdä edistystä, näyttää suuntaa ja kenties nousta edelleen Suomen parhaiden työnantajien listalle!
Osaava, sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Arterin menestys seisoo kolmella tukijalalla – asiakkaat, tuotteet ja henkilöstö.
Kuten tuoli tarvitsee kolme jalkaa, samoin Arterin kaltainen ohjelmisto- ja asiantuntijatalo tarvitsee nämä kolme tukijalkaa menestyäkseen. Loppuviimein henkilöstö on kuitenkin se, joka tekee tuloksen kehittämällä tuotteet sekä hankkimalla asiakkaat ja palvelemalla heitä.
Arter, kuten muutkin yritykset, kilpailee kyvykkäistä työntekijöistä, heidän talossa pysymisestä sekä heidän sitoutumisensa ja motivaationsa ylläpitämisestä.
Hyvä työntekijäkokemus tulee lunastaa joka päivä ja sen eteen on tehtävä töitä
Great Place to Work -sertifiointi on viesti työntekijöille, työnhakijoille ja muille sidosryhmille sitoutumisesta hyvän työpaikan rakentamiseen. Vaakakupissa painottuvat tekijät kuten itsenä kehittäminen, työn merkityksellisyys ja työyhteisön ilmapiiri.
GPTW-metodologia ja Arterin People Performance Management -käytännöt korostavat molemmat tavoitteiden ja yrityskulttuurin merkitystä. People Performance Management -käytännöt tuovat yrityksemme arvot ja tavoitteet konkreettiseksi osaksi arkeamme.
Great Place to Work on koko organisaation edistymistä mittaava käytäntö, joka tarjoaa samalla benchmark-tietoa muiden yritysten käytännöistä.
Lue lisää:
👉 Arterin arvot osana arkea | blogi
👉 Laadukkaiden taukojen tärkeys | blogi
👉 Paremman etätyökulttuurin tutkimusmatka | blogi
Blogin ovat kirjoittaneet Arterin toimitusjohtaja Ossi Ritola ja henkilöstöpäällikkö Laura Huusari.