QF-koulutukset
Sisäisten auditointien koulutus
Auditointi on palautteen hankkimista
Johtamisjärjestelmästandardien perusrakenteeseen sisältyy Demingin periaate Suunnittele – Tee – Arvioi/Mittaa – Paranna.
Sisäinen auditointi on vankka palautteen hankintatapa siitä, miten asiakas-, omistaja-, henkilöstö-, kumppanuus-, viranomais- jne. vaatimukset toteutuvat käytännössä, ja missä auditointikohteella on vielä varaa parantaa toimintaansa.
Nykyaikainen auditointi tukee organisaation perustehtävän ja tavoitteiden toteuttamista mahdollisimman virtaviivaisesti. Sisäisen auditoinnin painopisteet ovat organisaation sidosryhmien kannalta olennaisissa ”Must Be” -asioissa ja kehittämiskohteiden yhteisessä tunnistamisessa.
Auditoinnin oheistuotteet
Auditoinnin oheistuotteina syntyy mm. tehokasta viestintää kysyjien ja vastaajien kesken, parhaiden käytäntöjen vaihtumista osapuolten kesken, tavoitteiden realistisuuden peilausta, sekä nykyisten toimintatapojen kyseenalaistamista.
Eräitä auditoinnin olennaisimpia hyötyjä organisaatiolle ovatkin auditoijien raportoimat toimintojen vahvuudet ja auditointihetkellä kunnossa olleet toimintatavat. Niitä vahvistamalla ja kehityskohteita ja poikkeamia korjaten organisaatio vahvistaa kyvykkyyksiään.
Koulutuksen oppimismenetelmät
Koulutuspäivä koostuu alustavista luennoista, käytännön esimerkeistä, organisaatiokohtaisista syventävistä pohdinnoista ja päivän aikana tehtävistä harjoitteista. Osallistujat saavat runsaan aineiston erilaisia malleja, työkaluja, työpohjia ja välineitä organisaatiokohtaisen sisäisten auditointien tueksi.
Miksi osallistua
- Saat uutena auditoijana perusvalmiudet auditointiin
- Opit uudistuneiden standardien auditointivinkit
- Kokeneena auditoijana syvennät ja tehostat auditoinnin toteutusta
- Opit auditoinnin merkityksen toiminnan varmentamisen kannalta
- Hahmotat auditointien merkityksen organisaation johtamisen, kehittämisen sekä toiminnan tehostamisen ja tuottavuuden kannalta
- Opit keskeisiä tekijöitä ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmän auditoinnin kannalta
Hyvin nivottu koulutuspäiväkokonaisuus, tiedon ja tehtävien yhdistyessä kouluttajan pitkään kokemukseen. Ajankäyttö oli vielä loistavasti hallittu!
Aikataulu
- Esittäytyminen
- Koulutuspäivän ohjelma ja tavoitteet
- Sovittujen toimintatapojen varmentamisen ja kehittämisen näkökulma
- Vaatimusten ja odotusten arviointi
- Vuoropuhelu, palautteen antaminen ja toiminnan kehittäminen
- Auditointiperusteet kuten ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001:2018 ja kohteen oma dokumentaatio
- ISO 19011:2011 keskeinen sisältö
- Vuosisuunnitelma
- Arviointikäynnin ohjelma, haastateltavat, ajankäyttö ja vinkit sisällöstä
- Ryhmän tehokas toiminta
- Painopistealueet ja lähestymistavan valinta (tuote-, prosessi-, järjestelmä-, kipupiste-, kilpailukyky-, horisontaali- tai vertikaaliauditointi)
- Soveltuvia pohdintoja, kysymyksiä ja keskustelua
- Avaus- ja päätöskokoukset
- Havaintojen tekeminen ja kirjaaminen muistiinpanoihin raportointia varten
- Vastavuoroiset haastattelut, kuuntelu, ajatusten vaihto, palautteen antaminen ja toiminnan kehittäminen
- Näytöt
- Pääarvioijan ja arvioijan roolit ja käyttäytyminen
- Ihmisten mukaan saaminen
- Ympäristönäkökohdat ja niiden havainnointi toiminnoissa ja kentällä
- Vaaratilanteiden havainnointi toiminnassa ja kentällä
- Valmistelevat toimenpiteet
- Kysymykset ja todennettavat asiat
- Erilaiset lähestymistavat kuten kriittiset ja tärkeät tekijät, tavoitteet ja tulokset, viranomaisvelvoitteet, ongelmat, palautteet, henkilöstö, johtaminen, ohjeet…
- Prosessien toimivuuden ja kyvyn arviointi
- Tulosten arviointi
- Ympäristöjärjestelmässä painottuvat asiat
- Turvallisuusjärjestelmässä painottuvat asiat
- Kestävään kehitykseen ja turvallisuuteen kytkeytyvä jatkuvan parantamisen periaate
- Soveltuvia pohdintoja, kysymyksiä ja keskustelua
- Muistiinpanot, tulosten raportointi ja palautteen antaminen
- Auditoinnin yhteenveto
- Poikkeamat, kehittämiskohteet ja vahvuudet
- Työkalut, lomakkeet ja raporttimallit
- Korjaavat toimenpiteet
- Poikkeamien ja kehittämiskohteiden käsittely
- Vahvuuksien levittäminen organisaatiossa
- Arviointimenettelyn kriittinen tarkastelu ja jatkuva parantaminen
- Päivän yhteenveto ja keskustelua
Opettajat
Hinta
Koulutuksen hinta on 650 € + alv /hlö. Hinta sisältää koulutuspäivän ja sähköisen kurssimateriaalin oppimisen tueksi.
Ilmoittautuminen on sitova. Peruutuksista tulee ilmoittaa 8 päivää ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdyistä veloitamme 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitamme koko hinnan.
Suosittelemme ilmoittautumaan koulutukseen mahdollisimman ajoissa, jotta koulutuksen toteutus varmistuu hyvissä ajoin, viimeistään 8 päivää ennen koulutusta. Pidätämme oikeudet koulutuksen aikataulumuutoksiin.
Ilmoittaudu
TO 12.10.2023 09:00 - 16:00 Online
Sisäisten auditointien koulutus 12.10.2023
KE 22.11.2023 09:00 - 16:00 Helsinki