Ekosysteemin mallintaminen
Tulevaisuuden erinomaisuus tehdään ymmärtämällä paremmin ekosysteemin toimijoiden vaikutukset toisiinsa
Ekosysteemi on käsitteenä laajempi kuin toimintaympäristö, josta yleensä tehdään kuvaukset osana strategiatyötä, liiketoimintasuunnitelmia tai erilaisten standardien vaatimuksesta. Liiketoiminnallista ekosysteemiä tarkastellessa olisi helppo tyytyä ainoastaan taloudellisen näkökulman mallintamiseen, mutta se ei nykymaailmassa ole mahdollista eikä hyödyllistä organisaation jatkuvuuden näkökulmasta.
Jatkuvuuden varmistamiseksi pitää omien valmiuksien lisäksi huomioida myös se, millaiset valmiudet kumppaneillamme on toimia vaikkapa digitaalisesti ja ekologisesti samassa ekosysteemissä tai vastata viranomaisten vaatimuksiin. Tekemällä oman toiminnan vaikutukset näkyväksi, organisaatiolla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa myönteisesti oman ekosysteeminsä muihin toimijoihin ja olla mukana muutoksissa ja uudistuksissa, joilla voidaan tavoitella jatkuvuutta ja parempaa tulevaisuutta.
Kattavien mallinnusten avulla voidaan ennakoida paremmin muutostarpeita ja niiden vaikutuksia. Huolellinen kokonaisuuden mallintaminen auttaa niin sopimis-, rakentamis-, kuin arviointivaiheissa.
Koulutus on tarkoitettu laatu- ja riskienhallintatehtävissä toimiville, kokonaisarkkitehtuurista vastaaville sekä johto- ja esimiestehtävissä toimiville henkilöille.
Opi ekosysteemiajattelu ja kyvykkyyksien arviointi
Koulutuspäivän aikana syvennytään ekosysteemiajatteluun ja nostetaan oman liiketoiminnan kyvykkyyden ja erinomaisuuden arviointi uudelle tasolle. Koulutus koostuu alustavista luennoista ja vuorovaikutteisista keskusteluista. Osallistujat saavat käytännön vinkkejä ja ohjeistusta oman organisaation liiketoiminnan mallintamiseen.
Haluaisitko organisaatiokohtaisen tarjouksen?
Kaikki koulutuksemme ovat saatavilla myös organisaatiokohtaisesti. Koulutussisältö voidaan räätälöidä juuri teidän kehitystarpeisiinne, ja toteuttaa aina pienryhmästä vaikka koko henkilöstölle. Ota yhteyttä suoraan Tiinaan, tai pyydä tarjous!
Löydät koulutustarjontamme myös Koulutus.fi-sivustolta