Podcast

Laatulöpinät Podcast: Muutosjohtaminen – 6+1 väittämää muutoksesta

Muutos ja sen johtaminen ovat aiheena tämänkertaisessa Laatulöpinät-podcastissa. Muutosjohtamisella pyritään esimerkiksi tuomaan arkeen uusia toimintatapoja, jolloin myös käyttäytymistä tulee muuttaa. Muutos ja sen hallinta saatetaankin kokea organisaatioissa usein haasteellisena.

Jaksossa Markuksen vieraana muutosjohtamisen väittämiä pohtii Arterin toimitusjohtaja Ossi Ritola. Ossi on Arter Oy:n perustaja ja toiminut yli 20 vuotta yrittäjänä. Työuransa aikana hän on toiminut myös työpäällikön, konsultin ja pääarvioijan tehtävissä. Tärkeänä hän pitää tulosvetoista kehittämistä, yrityksen kasvua ja toiminnan tehostamista.

Muutosjohtamiseen liittyen Ossi korostaa erityisesti kahta asiaa: ison kuvan muodostamista, ja merkityksen luomista – johdon tulee viestiä muutoksen tarina ja iso kuva selkeästi kaikille yrityksessä, sekä viestittävä, mitä muutos merkitsee ja tarkoittaa käytännön tasolla kunkin omassa työssä. Lisää pohdintaa podcastin väittämiin liittyen löydät myös blogista.

Podcast-jakson 6 +1 väittämää:

  1. Muutoksesta puhuminen on huomattavasti helpompaa, kuin sen toteuttaminen.
  2. Yritykset lähtevät usein tekemään muutosta teknologiavetoisesti.
  3. Jos organisaatio muuttuu vasta kun on pakko, se on jo liian myöhässä.
  4. Ihmiset eivät yleensä vastusta muutosta, kunhan heidän ei tarvitse muuttaa omaa toimintaansa.
  5. Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu.
  6. Tuloksia ei voi parantaa, mutta toimintaa voi muuttaa toivoen sen johtavan parempiin tuloksiin.
  7. (Bonus) Muutos ei ole välttämätöntä, mutta ei ole selviytyminenkään (W. Edwards Deming).

Oivaltavia kuunteluhetkiä Laatulöpinöiden parissa! 

Kuuntele podcast:

Laatulöpinät Podcast on Arterin podcast-sarja, jossa pohditaan yhdessä laatuun ja toiminnan kehittämiseen liittyviä myyttejä, uskomuksia ja vahvassa eläviä käytänteitä.

Podcast-juontajana Laatulöpinöissä toimi Arterin asiantuntijapalveluiden päällikkönä toiminut Markus Meurman. Markuksen mottona on: ”Laatu on hauskaa”, ja laadunhallinta onkin ollut lähellä hänen sydäntään jo heti uran alkuajoista lähtien.

Suosittelemme tutustumaan myös:

Liittyvät materiaalit