Kilpailuedullakin on parasta ennen päiväys
Kirjoittaja:
Tomi Kasurinen
Kasvusta ja etenkin kasvun ongelmista puhutaan Suomessa paljon. Ja syystäkin. Puhumme markkinasta, myynnistä, markkinoinnista, osaajapulasta, tuottavuudesta, kustannuksista ja johtamisesta.
Yksi aihe kuitenkin loistaa keskustelussa poissaolollaan. Kilpailuedun parasta ennen -päivämäärä.
Kasvun hidastuessa katse kääntyy tavallisesti myyntiin, markkinointiin, kustannuksiin ja tehokkuuteen.
Todellinen ongelma voi kuitenkin olla syvemmällä: yritys yrittää rakentaa uutta kasvua kilpailuedulla, joka on tuottanut menestystä aikaisemmin, mutta se ei ole enää asiakkaalle merkityksellinen.
Kilpailuetu katoaa harvoin yhdessä yössä. Se menettää merkityksensä niin hitaasti, että organisaatio ehtii tottua muutokseen ja jatkaa kasvun hakemista sillä, mikä tuotti menestystä ennen.
Jokaisella kilpailuedulla on elinkaarensa
Yritys on voinut kasvaa vuosia kilpailuedulla, joka on aikanaan ollut todellinen ja merkityksellinen. Se on voinut perustua ylivoimaiseen tuotteeseen, erityiseen osaamiseen, tehokkaaseen toimintamalliin, vahvaan asiakassuhteeseen, teknologiaan, saatavuuteen tai muita parempaan palveluun.
Sitten maailma ympärillä muuttuu.
Asiakkaiden tarpeet muuttuvat. Kilpailijat oppivat. Teknologia kehittyy. Uudet ratkaisut korvaavat vanhoja. Markkinoille tulee toimijoita, jotka ratkaisevat asiakkaan ongelman kokonaan uudella tavalla.
Kilpailuetu ei yleensä romahda yhtenä dramaattisena hetkenä, vaan menettää merkityksensä vähitellen. Asiakkaalle aikaisemmin ainutlaatuinen arvo muuttuu ensin hieman vähemmän ainutlaatuiseksi. Sitten yhdeksi vaihtoehdoksi muiden joukossa.
Menneisyyden kilpailuetu voi näyttää nykyhetken vahvuudelta
Kaikki alla olevat väitteet voivat olla totta. Mutta ne eivät vielä kerro, syntyykö niistä asiakkaalle sellaista erottuvaa arvoa, josta hän on valmis maksamaan juuri nyt ja tulevaisuudessa:
- Me tunnemme asiakkaamme.
- Meillä on vahva brändi.
- Meidän laatumme tunnetaan.
- Meillä on markkinoiden paras osaaminen.
- Meidän palvelumme on aina ollut arvostettu.
- Meillä on pitkä kokemus tältä alalta.
Kilpailuetu ei ole yrityksen pysyvä ominaisuus. Se on yrityksen ja muuttuvan toimintaympäristön välinen suhde.
Sama tuote, osaaminen tai toimintamalli voi yhdessä ajassa olla ylivoimainen ja toisessa ajassa yhdentekevä. Asiakkaalle aikaisemmin merkityksellinen ero voi muuttua oletusarvoksi, jonka kaikki uskottavat kilpailijat jo täyttävät.
Yritys voi siis edelleen olla hyvä siinä, missä se on aina ollut hyvä. Ongelma on, ettei sillä ole enää yhtä paljon merkitystä asiakkaalle.
Ensimmäiset kilpailuedun hiipumisen merkit näkyvät usein muualla kuin liikevaihdossa
Kilpailuedun heikkeneminen ei näy heti liikevaihdossa. Pitkät asiakassuhteet, tunnettu brändi, sopimukset, jakelukanavat ja aikaisemmin rakennettu luottamus kantavat yritystä vielä sen jälkeen, kun kilpailuedun strateginen merkitys on alkanut heikentyä.
Tulokset voivat siis perustua pitkään aikaisemmin rakennetun kilpailuedun jälkivaikutuksiin:
- Asiakkaiden päätöksenteko hidastuu.
- Hintakeskustelut lisääntyvät.
- Tarjousten voittaminen vaikeutuu.
- Asiakkuuksien säilyttäminen vaatii enemmän työtä.
- Myyntisyklit pitenevät.
- Markkinoinnin kustannukset kasvavat.
- Yritys joutuu tekemään enemmän saadakseen aikaan saman tuloksen.
Muutos on niin hidas, että siihen ehditään tottua
Yksi menetetty asiakas johtuu hinnasta. Toinen kilpailijan aggressiivisuudesta. Kolmas heikosta markkinasta. Myyntisyklin pidentyminen selitetään asiakkaiden varovaisuudella.
Yksittäiset selitykset voivat pitää paikkansa.
Yhdessä ne voivat kuitenkin kertoa jostakin suuremmasta: asiakkaalla ei ole enää yhtä vahvaa syytä valita juuri tätä yritystä.
Silloin kyse ei välttämättä ole vain myynnin ongelmasta. Kyse voi olla kilpailuedun vähittäisestä vanhenemisesta.
Kilpailuedun menettäminen ei tarkoita kilpailukyvyn menettämistä
Yritys voi menettää kilpailuetunsa ja olla silti kilpailukykyinen.
Sen tuotteet voivat olla laadukkaita. Hinnat voivat olla markkinan tasolla. Toimitukset voivat toimia. Palvelu voi olla hyvää. Toiminta voi olla tehokasta ja liiketoiminta kannattavaa.
Yritys voi siis ”pärjätä” ilman selkeää kilpailuetua.
Mutta silloin se kilpailee entistä enemmän samoilla tekijöillä kuin muutkin: hinnalla, laadulla, tehokkuudella, saatavuudella, palvelulla ja myynnin aktiivisuudella.
Mitä samankaltaisemmiksi uskottavat vaihtoehdot muuttuvat, sitä enemmän asiakkaan valinta perustuu vertailuun. Yrityksen on tehtävä enemmän vakuuttaakseen asiakas, voitettava kilpailija tämän omilla ehdoilla ja perusteltava asemansa yhä uudelleen.
Kilpailukyky pitää yrityksen mukana kilpailussa –
Kilpailuetu antaa asiakkaalle erityisen syyn valita juuri tämän yrityksen
Ero on merkittävä.
Kilpailukyvyllä voi pärjätä. Yritys voi säilyttää asiakkaansa, tehdä kannattavaa liiketoimintaa.
Ainutlaatuinen kilpailuetu kuitenkin rakentaa kokonaan toisenlaisen strategisen aseman.
Se voi tehdä yrityksestä asiakkaalle vaikeammin korvattavan, vähentää suoraa hintavertailua, vahvistaa asiakkaan valintaa ja luoda kasvulle tilaa, jota pelkällä toiminnan jatkuvalla tehostamisella on vaikea saavuttaa.
Kilpailukyvyllä pysytään kilpailussa. Kilpailuedulla muutetaan kilpailun ehtoja.
Vanhaa kilpailuetua et voi elvyttää lisäämällä vanhaa tekemistä
Kun kasvu hidastuu, yritys ryhtyy usein lisäämään ja/tai tehostamaan tekemistä.
Myyntiä tehostetaan. Markkinointia lisätään. Organisaatiota uudistetaan. Prosesseja virtaviivaistetaan. Kustannuksia leikataan. Henkilöstölle asetetaan uusia tavoitteita. Käynnistetään uusi kasvuohjelma.
Nämä voivat olla tarpeellisia toimenpiteitä. Mutta ne eivät ratkaise ongelmaa, jos asiakkaalla ei ole enää riittävän vahvaa syytä valita juuri tätä yritystä.
Myynnin tehostaminen ei tee vanhentuneesta kilpailuedusta jälleen merkityksellistä. Markkinointi ei muuta samanlaista tarjontaa ainutlaatuiseksi. Kustannustehokkuus voi parantaa kilpailukykyä, mutta se ei välttämättä rakenna kilpailuetua.
Kyseenalaista tekemistä – sillä strateginen johtaminen on jatkuvaa ajattelua
Yritys voi tehostaa vanhaa liiketoimintalogiikkaansa juuri sillä hetkellä, kun sen pitäisi kyseenalaistaa se.
Tässä on yksi kasvun johtamisen vaikeimmista ongelmista:
- Operatiivinen tehokkuus voi parantua jonkin aikaa, vaikka strateginen asema samalla heikkenee.
Strateginen johtaminen on jatkuvaa ajattelua.
Kilpailuedun vähittäinen vanheneminen paljastaa yhden strategiatyön keskeisen ongelman.
Strategiaa käsitellään liian usein määräajoin toteutettavana prosessina.
Kerran vuodessa kokoonnutaan arvioimaan toimintaympäristöä, tarkistamaan tavoitteita ja päivittämään strategiaa. Lopuksi syntyy aineisto, jonka pohjalta seuraavan vuoden toimintaa suunnitellaan.
Toimintaympäristö ei muutu vuosikellon mukaisesti
Asiakkaiden tarpeet, teknologia, kilpailijat ja vaihtoehtoiset ratkaisut kehittyvät jatkuvasti. Samalla kilpailuedun suhteellinen arvo voi heikentyä pienin askelin strategiaprosessien välissä.
Jos organisaatio arvioi vain sovittujen strategisten hankkeiden etenemistä, kilpailuedun rapautuminen voi jäädä kokonaan huomaamatta.
On mahdollista toteuttaa päätetty strategia erinomaisesti ja päätyä silti väärään paikkaan.
Pyri strategisessa johtamisessa siihen, että arvioitte jatkuvasti, onko strategian taustalla olevat olettukset edelleen voimassa: Mittaa strategian elinvoimaa
Strategiaprosessissa päivitetään strategiaa. Strategisessa johtamisessa arvioidaan jatkuvasti, ovatko strategian taustalla olevat oletukset edelleen voimassa.
Strateginen johtaminen on siksi paljon enemmän jatkuvaa ajattelua kuin määräajoin toistuva strategiaprosessi.
Strategisen johtamisen tehtävänä on pitää organisaation käsitys asiakkaasta, toimintaympäristöstä ja omasta kilpailuedusta jatkuvasti koeteltavana:
- Onko asiakkaan ongelma edelleen sama?
- Onko tuottamamme arvo asiakkaalle edelleen merkityksellistä?
- Erottaako se meidät edelleen kilpailijoista?
- Ovatko kilpailijat oppineet tuottamaan saman arvon?
- Onko markkinoille syntynyt parempi tapa ratkaista asiakkaan ongelma?
- Miksi asiakas valitsisi meidät kolmen vuoden kuluttua?
Nämä kysymykset mittaavat strategian elinvoimaa.
Milloin teidän organisaatiossanne on viimeksi arvioitu kilpailuedun elinvoimaa – eikä vain strategisten toimenpiteiden etenemistä?
Vanhasta kilpailuedusta on vaikea luopua
Vanhentuneen kilpailuedun tunnistaminen on vaikeaa, koska sen ympärille on rakennettu paljon.
Organisaation osaaminen, rakenteet, investoinnit, mittarit, palkitseminen ja johtamisen huomio perustuvat usein siihen, mikä on tuottanut menestystä aikaisemmin.
Myös organisaation identiteetti kiinnittyy siihen: Tässä me olemme hyviä. Tästä meidät tunnetaan. Näin olemme aina menestyneet.
Uskalla haastaa Tässä olemme hyviä -, Tästä meidän tunnetaan- ja Näin olemme aina menestyneet -ajatuksia
Vvanhasta kilpailuedusta ei pidetä kiinni vain taloudellisista syistä. Siitä pidetään kiinni myös siksi, että se kertoo organisaatiolle, keitä me olemme.
Uuden kilpailuedun rakentaminen voi kuitenkin edellyttää juuri tämän käsityksen haastamista:
- Mistä asiakkaat eivät enää maksa?
- Mitä osaamista olemme yliarvioineet?
- Mihin investoimme vain historiamme vuoksi?
- Mitä meidän pitää lopettaa?
- Mistä meidän on uskallettava luopua rakentaaksemme jotakin merkityksellisempää?
Strategia ei ole vain uusien asioiden valitsemista. Se on myös vanhojen valintojen voimassaolon jatkuvaa arviointia ja vanhasta luopumista.
Kilpailuetu vanhenee, ja siksi organisaatiosi uudistumiskyky on olennainen taito
Pysyvä kilpailuetu on käytännössä hyvin harvinainen.
Siksi organisaation tärkein strateginen kyvykkyys ei välttämättä ole yhden kilpailuedun puolustaminen mahdollisimman pitkään.
Tärkeämpää on kyky havaita, milloin nykyinen kilpailuetu alkaa menettää merkitystään ja rakentaa seuraava ennen kuin vanha on kulunut loppuun. Tämä edellyttää:
- kykyä ymmärtää asiakasta,
- nähdä toimintaympäristön muutokset,
- tulkita niiden merkitystä,
- tehdä valintoja,
- luopua vanhasta ja
- muuttaa toimintaa opitun perusteella.
Toistan: kyse on organisaation uudistumiskyvystä
Strategian tehtävä ei ole ikuistaa aikaisempaa menestystä. Sen tehtävä on rakentaa tulevan menestyksen edellytyksiä.
Kasvua ei aina rakenneta tekemällä nykyistä enemmän. Joskus se alkaa tunnistamalla, että se, mikä toi meidät tähän, ei enää vie meitä eteenpäin.
Kilpailuedun parasta ennen -päivämäärää ei ole painettu tuotteeseen, strategiaan tai tilinpäätökseen. Sen merkitys voi silti olla jo hiipumassa.
3 tärkeintä kysymystä johdolle organisaatiosi kasvuun liittyen
Organisaatiosi johdossa on syytä pohtia seuraavia kysymyksiä:
- Mihin kilpailuetumme tällä hetkellä perustuu?
- Onko se asiakkaalle edelleen merkityksellinen?
- Ja mistä tiedämme, ettei kilpailuetumme parasta ennen -päivämäärää ole jo ohitettu?
Tahdotko siirtää organisaatiosi uudistavan johtamisen aikakaudelle? Varaa paikkasi aamiaistilaisuuksiin ja opit toteuttamaan uudistavaa johtamista
Tuottaako strategian arkeen vieminen haasteita? Toivoisitko, että kasvu ja uudistuminen tapahtuisi nopeammin?
Kalenteri on täynnä kehityshankkeita ja johtamisesta puhutaan enemmän kuin koskaan. Silti harva organisaatio onnistuu strategian mukaisissa tavoitteissaan.
Järjestämme johtavassa roolissa työskenteleville Siirry uudistavan johtamisen aikakauteen – aamiaistilaisuuksia 3 kappaletta 2026 syys-lokakuun aikana.
Tarjolla on kaksi puheenvuoroa ja vuosikymmenten kokemustieto johtamisesta -aamiaistilaisuuksien sisältö:
- klo 8.30 – 9.00 Aamiainen & verkostoituminen
- klo 9.00 – 9.45 Miksi ja miten siirtyä uudistavan johtamisen aikakauteen, Tomi Kasurinen, Arter Oy
- klo 9.45 – 10.15 Liiketoiminnan ja laadun kehittäminen, Jukka Rantala, Arter Oy
- klo 10.30 tilaisuus päättyy.
Valitse sinulle sopivin paikka ja ajankohta alta – tilaisuuksien sisällöt ovat identtiset keskenään:
✅ Tampere 30.9.2026 klo 8.30–10.30, Original Sokos Hotel Ilves
✅ Turku 8.10.2026 klo 8.30–10.30, Original Sokos Hotel Kupittaa
✅ Vantaa 13.10.2026 klo 8.30–10.30, Original Sokos Hotel Vantaa
Joko organisaatiosi uudistavan johtamisen rakenteet ovat kunnossa?
Hyvä johtaminen ei synny yksittäisistä sankareista. Se syntyy rakenteista, jotka ohjaavat koko organisaatiotasi samaan suuntaan.
Haluatko rakentaa johtamisjärjestelmän, joka kestää avainhenkilöiden vaihtumisen ja muuttuvat vaatimukset? Tutustu tarkemmin johtamiseen liittyviin palveluihimme alta tai varaa maksuton analyysi organisaatiosi johtamisen nykytilasta.
Lue lisää johtamisesta
👉 Näin onnistut kyvykkyyksien johtamsessa – 4 askelta
👉 Organisaatiosi kasvu ja uudistuminen on rakenteista kiinni
👉 Näin onnistut strategian arkeen viemisessä
Onnistu johtamistyössä – Tilaa maksuton analyysi organisaatiosi nykytilasta
Kaikki kehitystyö alkaa nykytilan ymmärtämisestä. Tilaa maksuton analyysi organisaatiosi johtamiskyvykkyyden tilasta. Analyysin avulla saat vuosikymmenten kokemuksen käyttöösi ja asiantuntijan näkemyksen seuraaville askeleille.
Maksuttoman analyysin avulla:
- saat kokonaiskuvan organisaatiosi johtamiskyvykkyyden tilasta,
- sinulle syntyy oivalluksia, joita ei aina näe sisältä päin,
- saat selkeän suunnan kehittämisen seuraaviksi askeleiksi.
Varaa aika analyysille alla olevan linkin kautta. Voit myös tutustua asiantuntijaamme alta ja olla häneen suoraan yhteydessä, alla yhteystiedot.

Tomi Kasurinen
Senior Key Account Manager, Executive Advisory
Lue lisää
-
Published on: -
Published on:Jos tekoäly ei tuota organisaatiollesi hyötyä – lue tämä
-
Published on:Laatujohtamisen ja laadunhallinnan erot